tiistai 29. marraskuuta 2016

Piparminttuinen suklaapiiras


Joululeivontaa, wohoo! Tämä kuukausi ennen joulua on perinteisesti aivan älyttömän kiireinen, mutta leipomaan pitää päästä aina jossain mahdollisessa pikkuraossa. Sain inspiraation tähän piiraaseen mistäpä muualta kuin Pinterestistä, jota onkin tullut selailtua viime aikoina melkolailla. Niiiin paljon ihania ideoita aina joulukoristeista ja lahjapaketoinnista leivontaan! 
Idea tähän kyseiseen reseptiin lähti siis siitä, kun bongasin pelkän kuvan suklaapiiraasta, jonka täytteessä näytti olevan polkakarkkeja. Kuva jäi kummittelemaan mieleeni, joten ei muuta kuin reseptiä kehittelemään. Laitoin täytteeseen kolme kappaletta karkkikeppejä, mikä oli ihan tarpeeksi tehdäkseen piiraasta piparminttuisen. Mintun ja suklaan ystäville ihan mainio piiras!


Piparminttuinen suklaapiiras

Pohja:

2 1/2 dl vehnäjauhoja
3/4 dl kaakaojauhoja 
3/4 dl sokeria
110 g huoneenlämpöistä voita
ripaus suolaa
(1-2 tl kylmää vettä)

 Täyte:
  
2 dl kuohukermaa
2 dl kreikkalaista jogurttia
3 kpl polka-karkkikeppejä
2 liivatelehteä
1 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria 

Suklaaganache-kuorrutus:

150 g tummaa suklaata
1 1/4 dl kuohukermaa 

Tee näin

1. Aloita sekoittamalla pohjan kuivat aineet keskenään. Nypi joukkoon huoneenlämpöinen voi. Lisää tarvittaessa ruokalusikallinen tai pari kylmää vettä saadaksesi taikinan kasaan.
2. Voitele halkaisijaltaan 24-25 cm vuoka ja painele taikina vuokaan. Aseta jääkaappiin 10-15 minuutiksi.
3. Paista 180 asteisessa uunissa 25-30 minuuttia.
4. Valmista täyte. Laita liivatteet kylmään veteen likoomaan. Rouhi karkkikepit pieneksi murskaksi. Vaahdota kuohukerma. Vatkaa kuohukerman joukkoon tomusokeri ja vaniljasokeri. Sekoita vielä nuolijalla joukkoon kreikkalainen jogurtti.
5. Kuumenna mikrossa tilkka vettä ja lisää siihen puristetut liivatelehdet. Lisää liivatteet ohuena norona täytteen joukkoon koko ajan sekoittaen. Sekoita viimeisenä täytteen joukkoon karkkikeppimurska. Kaada täyte jäähtyneen pohjan päälle. Anna hyytyä kylmässä vähintään tunnin verran.
6. Tee suklaaganache. Pilko suklaa pieniksi paloiksi. Kuumenna kuohukermaa liedellä sen verran, että se kuohahtaa. Kaada kuohukerma kulhoon suklaapalojen päälle. Malta hetki ennen kuin alat sekoittaa seosta. Sekoita lusikalla kunnes seos on tasaista. Anna jäähtyä ja levitä sen jälkeen varovasti piirakan päälle.
7. Anna piiraan hyytyä useampi tunti tai mielellään yön oli. Koristele makusi mukaan ja NAUTI!😊



-Linda

maanantai 7. marraskuuta 2016

Kullanruskeiksi friteeratut banaanit


Kiinalaisista ravintoloista itse kullekin tuttu jälkiruoka, friteeratut banaanit, on erittäin helppo tehdä kotona ja makukin on vähintään yhtä hyvä kuin ravintolassa. Täytyy sanoa, että tämä on kyllä yksi minun kaikkien aikojen lempijälkiruoka! Lämmin banaani rapsakalla kuorella, kylmä ja raikas vaniljajäätelö sekä makea siirappi ovat vaan aivan lyömätön yhdistelmä! Lisäksi ainekset tähän jälkkäriin saa ostettua edullisesti, joten jos jotain niin kotona tehdyt friteeratut banaanit on oikein taloudellinen vaihtoehto herkutteluun! Friteerauksen kanssa täytyy muistaa olla varovainen, kuten aina. Parasta onkin jos saa jonkun kaveriksi näiden kanssa näpertelyyn :)

Ainekset (kolmelle)

3 kypsää banaania
2 dl vehnäjauhoja
1 dl korppujauhoja
1 rkl sokeria
1 tl leivinjauhetta
 1 rkl rypsiöljyä
n. 3-4 dl vettä

0,5 - 1 litraa rypsiöljyä paistamiseen

Tajoiluun vaniljajäätelöä ja vaaleaa siirappia

Näillä aineksilla pääsee hyvin vauhtiin!

Tee näin: 

1. Sekoita frityyritaikinan kuivat ainekset tasaiseksi seokseksi. Lisää 1 rkl rypsiöljyä ja vettä vähitellen. Taikinan koostumuksen pitäisi olla vellimäinen (ei siis yhtä juokseva kuin esimerkiksi lettutaikinan). Anna taikinan turvota 15-30 min.


2. Kuori ja leikkaa kukin banaani noin kolmeen osaan.
3. Kuumenna rypsiöljy kattilassa n. 180-asteiseksi. Vinkki! Jos et omista kokin lämpömittaria niin testaa öljyn kuumuus laittamalla pieni tippa taikinaa kattilaan. Taikinan pitäisi kypsentyä öljyssä kullanruskeaksi noin minuutissa.
4. Dippaa banaanipalat frityyritaikinassa haarukan avulla. Kypsennä banaanit kuumassa öljyssä kullanruskeiksi. Nosta valmiit palat talouspaperin päälle valumaan.


 5. Tarjoa pikimmiten vaniljajäätelön ja vaalean siirapin kanssa! :) 



Huom! Muistathan friteerausöljyn oikeaoppisen hävittämisen. Öljyä ei tule missään nimessä kaataa viemäriin vaan se laitetaan sekajätteeseen pienessä rasiassa tai esimerkiksi käytetyssä öljypullossa. Saman friteerausrasvan voi toki myös käyttää uudestaan parin päivän sisällä!


xoxo Linda 

lauantai 5. marraskuuta 2016

Tahmaistakin tahmaisempi mutakakku


Tampereella oli tänä aamuna maa aivan valkoinen ja luontoäidin inspiroimana syntyi tämä talvinen mutakakku. Mutakakun teossa paistoaika on se make it or break it -juttu. Itse suosittelisin ottamaan kakun ennemmin liian aikaisin uunista, kuin liian myöhään. Jos tuntuu, että kakku sitten jäi kuitenkin liian löysäksi niin asian pystyy helposti pelastamaan laittamalla kakun pakastimeen! Niin ja sellainen vinkki vielä, että kannattaa ehdottomasti kokeilla granaattiomenan siemeniä mutakakun kaveriksi! Granaattiomenan kirpsakkuus sopii loistavasti yhteen supermakean mutakakun kanssa :)
 
Mutakakku

100 g tummaa suklaata
100 g voita
4 kananmunaa
2 dl sokeria
2 1/2 dl vehnäjauhoja
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
  1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Koristeluun tomusokeria. Tarjoile lämpimänä tuoreiden marjojen ja vaniljajäätelön kanssa. 


1. Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla. Voitele ja korppujauhota vuoka. Itse käytin vuokaa, jonka halkaisija on 17 cm, mutta voit hyvin käyttää isompaa vuokaa aina 24 cm halkaisijaan saakka. Muista huomioida vuoan koko paistoajassa (→ mitä isompi/laakeampi vuoka, sitä lyhyempi paistoaika!)
2. Paloittele suklaa pieneksi. Sulata voi kattilassa. Nosta kattila liedeltä kun voi on sulanut ja lisää kattilaan suklaanpalaset. Sekoita kunnes suklaa on sulanut voin joukkoon. Anna jäähtyä.
3. Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon jäähtynyt voisuklaaseos varovasti nuolijalla sekoittaen.
4. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja siivilöi taikinaan. Sekoita varovasti tasaiseksi.
5. Kaada taikina vuokaan. Paista uunin alatasolla 200 asteessa, n. 15-20 min.


xoxo Linda

torstai 3. marraskuuta 2016

Seuraa Instagramissa!

Hei kaikki blogiini eksyvät! Muistakaan seurailla leipomisiani myös Instagramissa! Käyttäjänimi on kuppikakkujajakuohuvaa ja tuonne Instagramin puolelle päätyy sellaista, mitä ei täällä blogissa välttämättä ikinä nähdä :) Kannattaa siis seurailla! Kivaa loppuviikkoa!



xoxo Linda

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Tajunnanräjäyttävä valkosuklainen Oreo-juustokakku!


Leipomisinspiraatio iski taas kuin tornadon voimalla ja sen tuloksena syntyi (rumpujenpärinää kiitos) Oreo-juustokakku! Koitin googletella Oreo-juustokakun ohjeita, mutta en löytänyt sellaista, joka olisi ihan täysin miellyttänyt. Päädyin sitten tällaiseen omaan versioon, jossa maistuu myös valkosuklaa. Makeaa tämä on, mutta ahh niin hyvää! Nimesinkin kakun Instagramin puolella Death by Oreo -kakuksi, heh! Vaiheita tässä reseptissä on melko monta, mutta ällös säiköhtäkö niitä! Todellisuudessa kakku oli simppeli tehdä. Jos kuitenkin haluaa välttää vaivan (ja tiskin) niin tuon valkosuklaakerroksenhan voi jättää vaikka kokonaan pois.

Voi juku, että tekee muuten mieli alkaa jo leipomaan kaikkia jouluherkkuja! Nythän tässä jo eletään marraskuuta eli joululeipomusten aika alkaa olla ajankohtainen ;) Tässä kuitenkin nyt tämän keksiherkun ohje!


Oreo-juustokakku (vuoan halkaisija 17cm)

Pohja:
154 g (yksi pötkö) Oreo-keksejä
50 g voita tai margariinia

 1. Murskaa keksit täytteineen hienoksi muruksi. Sulata voi ja sekoita keksimurun joukkoon. Painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle. Laita jääkaappiin täytteen teon ajaksi.

Täyte:
3 dl vispikermaa
300 g maustamatonta Philadelphiaa
80 g (noin puolet yhdestä keksipötköstä) Oreo-keksejä
90 g valkosuklaata
6 liivatelehteä
2 rkl + 0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Lisäksi koristeluun Oreo-keksejä ja kermavaahtoa

Siistit reunukset saa käyttämällä reunakalvoa.

2. Valmista ensin täytteen Oreo-kerros. Aloita laittamalla 3kpl liivatelehtiä kylmään veteen.
3. Murskaa noin puolet Oreo-keksipötkön kekseistä. Tällä kertaa keksimuru saa jäädä rouheammaksi, isot sattumat eivät haittaa.
4. Vatkaa 1,5 dl vispikermasta vaahdoksi.
5. Notkista toisessa kulhossa 150 grammaa tuorejuustosta. Lisää tuorejuustoon kaksi ruokalusikallista sokeria ja teelusikallinen vaniljasokeria.
6. Kuumenna pieni tilkka vettä mikrossa ja lisää kuumaan veteen puristellut liivatelehdet. Lisää tuorejuustoseoksen joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.
7. Yhdistä kermavaahto tuorejuustoseokseen varovasti käännellen. Lisää lopuksi seokseen vielä Oreo-keksimurska varovasti sekoittaen.
8. Kaada vuokaan ja aseta kylmään. Anna ensimmäisen kerroksen jähmettyä n. 30-60min.
9. Valmista sitten päällimmäinen kerros eli valkosuklaakerros. Aloita taas laittamalla 3 kpl liivatelehtiä kylmään veteen.
10. Vatkaa 1,5 dl vispikermasta vaahdoksi.
11. Notkista toisessa kulhossa 150 g tuorejuustosta.
12. Sulata valkosuklaa mikrossa (keskilämmöllä, 10-15 sekuntin sykleissä välissä sekoittaen!). 
13. Vatkaa sulanut suklaa ja 0,5 dl sokeria tuorejuustoseokseen.
14. Kuumenna pieni tilkka vettä mikrossa ja lisää kuumaan veteen puristellut liivatelehdet. Lisää tuorejuustoseoksen joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.
15.Yhdistä kermavaahto tuorejuustoseokseen varovasti käännellen. Kaada vuokaan Oreo-kerroksen päälle. Anna jähmettyä jääkaapissa yön yli. Koristele haluamallasi tavalla! Suklaaganache on tehty kiehauttamalla 1 dl kuohokermaa, jonka jälkeen kattila otetaan liedeltä ja lisätään 100 g tummaa suklaata. Anna jäähtyä hieman ja lusikoi vähän kerrallaan kakun päälle. Levitä sula suklaa lastalla kakun reunoja kohtia niin saat suklaata valuvan lopputuloksen :)

pssst! Jos aiot tehdä juustokakun suurempaan vuokaan (20-24 cm) niin suosittelen lisäämään 100 g Philadelphiaa, 1 dl vispikermaa ja 2 kpl liivatelehtiä. Sokerin määrä kannattaa arvioida maistamalla. Täytteiden Oreo-keksejä ja valksuklaata voi myös halutessaan lisätä muutamilla kymmenillä grammoilla.


xoxo Linda

perjantai 7. lokakuuta 2016

Gluteenittomat ja maidottomat vadelma-minipavlovat


Tässä toinen herkku, jonka väsäsin kaverin tupareille. Gluteeniton teema jatkuu, mutta nämä pavlovat ovat vielä maidottomiakin, koska käytin vispikerman sijasta soijavispiä. Ensimmäinen kerta kun käytin soijavispiä leivonnassa, ja täytyy sanoa, että vatkaamisen jälkeen maistettuani soijavispiä, olin hieman skeptinen... Maku oli siinä vaiheessa enimmäkseen keinotekoinen, mutta kun vispi sai kaverikseen marengin, vadelmat ja suklaarouheen niin kokonaisuus oli oikein bueno! 


Vadelmaiset minipavlovat
4 kananmunan valkuaista 
2 dl sokeria
2-3 tl nestemäistä vadelma-aromia

Lisäksi:
soijavispiä 
tuoreita vadelmia tai muita marjoja
koristeeksi suklaarouhetta ja sitruunamelissan lehtiä


1. Laita uuni kuumenemaan 125 asteeseen. Piirrä lyijykynällä leivinpaperiin n. 12-14 ympyrää vieri viereen (itse käytin muumimukia mittana). Käännä leivinpaperi ylösalaisin, jottei piirros tartu marenkeihin. 
2. Valmista marenki vaahdottamalla valkuaiset puhtaassa ja kuivassa kulhossa kovaksi vaahdoksi. 
3. Lisää sokeria vähän kerrallaan kunnes vaahto on sileää ja kiiltävää. Marenki on valmista kun se pysyy ylösalaisin käännetyssä kulhossa.
4. Lisää viimeisenä vadelma-aromi ja kääntele se varovasti marenkivaahtoon.
5. Pursota marenkivaahto leivinpaperin päälle pyöreiksi levyiksi. Pursota levyistä paksumpia reunoilta, jotta keskelle jää kuoppa täytettä varten.
6. Paista marenkeja uunin toiseksi alimmaisella tasolla ensin noin tunti. Tiputa uunin asteet tämän jälkeen 80 asteeseen ja paista vielä n. 30-60 min kunnes marengit ovat rapeita ja irtoavat helposti leivinpaperista.
7. Vaahdota vispi sähkövatkaimella ja mausta se vaniljasokerilla. Lusikoi vispi jäähtyneiden marenkien päälle juuri ennen tarjoilua. Koristele tuoreilla marjoilla, sitruunamelissalla ja suklaarouheella. Slurps!

Vinkki! Tästä reseptistä saa helposti vegaanisen, kun marengit tekee säilykekikherneiden liemestä! Ohje vegaanisiin marenkeihin täällä.


xoxo Linda

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Gluteenittomat minikokoiset Pätkis-kuppikakut


Ystäväni järkkäsi uudessa kodissaan illanistujaiset, joiden tarjoiluissa lupauduin auttamaan. Toiveena oli, että myös gluteenittomille herkuttelijoille olisi syötävää, joten päädyin väsäämään gluteenittomia minikuppikakkuja. Kyllä upposi kaikille vieraille, eikä ollut vaikea tehdä! :) 
Jos haluat tehdä kuppikakut normaalikokoisiin vuokiin niin suosittelen tuplaamaan taikina-ainekset.


Pätkis-minikuppikakut (n. 30 kpl)

50 g voita
1 kananmuna
1 dl sokeria
2 dl Semperin Fin Mix -gluteenittomia jauhoja (tai muita gluteenittomia jauhoja, jotka soveltuvat leivontaan)
1/2 dl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
n. 80-100 g Pätkis-suklaata

1. Sulata voi.
2. Vatkaa sokeri ja kananmuna vaahdoksi. Lisää voi seokseen. 
3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää kananmunavaahtoon. 
4. Rouhi suklaa ja lisää taikinaan.
5. Annostele taikina muffinsivuokiin ja paista uunin keskitasolla 175 asteessa n. 15 minuuttia.
6. Valmista kuorrute.


Kuorrute

200 g suklaanmakuista Viola-tuorejuustoa
1,5 dl tomusokeria
100 g Pätkis-suklaata
2 dl vispikermaa 

7. Notkista tuorejuusto tomusokerin kanssa.
8. Vatkaa joukkoon sulatettu Pätkis-suklaa.
9. Vaahdota kerma ja kääntele varovasti tuorejuusto-suklaaseokseen.
10. Pursota jäähtyneiden muffinssien päälle. Koristele nonparelleillä. Enjoy!


xoxo Linda

lauantai 17. syyskuuta 2016

Luumupiiras marenkikuorrutteella

Eikö marenki ole vaan kaunista??

Syysteema jatkukoon! Tällä kertaa upotin piirakkaan kirpsakoita luumuja, jotka olisivat muutoin kadonneet melko hitaasti jääkaapista. Otin tämän piiraan reseptin talteen jo vuosia sitten eräästä ruotsinkielisestä aikakausilehdestä ja nyt tein siitä vihdoin omanlaiseni version. Ensi kerralla ripottelen luumujen päälle vielä hieman sokeria, varsinkin jos luumut ovat vähänkään kirpeitä.

Luumupiiras marenkikuorrutteella:

75 g voita 
3 kananmunaa
1,5 dl + 1,5 dl sokeria
1,5 dl piimää 
3 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljajauhetta
n. 10 luumua
1 tl kardemummaa
sokeria luumujen pinnalle

1. Sulata voi ja anna sen jäähtyä. 
2. Erottele kananmunien keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa keltuaiset ja 1,5 dl sokeria keskenään. Lisää piimä ja sulatettu voi.
3. Yhdistä vehnäjauhot, leivinjauhot ja vaniljajauhe. Siivilöi jauhoseos taikinaan. Kääntele taikina tasaiseksi. Kaada voideltuun piirakkavuokaan.


 4. Poista luumuista kivet ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Asettele luumuviipaleet piirakkavuokaan. Ripottele päälle vielä kardemummaa ja sokeria (luumujen kirpeyden mukaan). 


 5. Paista 175 asteessa, uunin keskitasolla n. 30-40 minuuttia.
6. Vatkaa munanvalkuaisia ensin muutama minuutti täydella teholla ja jatka vatkaamista lisäten sokeria vähän kerrallaan (yhteensä 1,5 dl). Vaahdon tulee olla kovaa ja se on valmista kun kulhon voi kääntää ylösalaisin eikä marenkivaahto valu.
7. Pursota marenkivaahtoa piirakan päälle ja paista uunissa vielä n. 5 min tai kunnes marenki on saanut hieman väriä.


xoxo Linda

perjantai 9. syyskuuta 2016

Mustikkajuustokakku brownie-pohjalla


Kesällä suoraan sanottuna jouduin leipomaan kakkuja ja minuun iski pieni kakkukärpänen. Eihän niiden leipominen olekaan ollenkaan niin vaikeaa kun olin kuvitellut! Tämä kyseinen resepti sai alkunsa kun söin vastaavaa kakkua eräässä kahvilassa Ahvenanmaalla. Kehittelin reseptin kahdesta eri reseptistä, jotka löysin netistä. Jopa siskoni, joka yleisesti ottaen vihaa hyydykekakkuja, tykkäsi oikein kovasta tästä mustikoiden ja suklaan liitosta! Kuvatkin ovat tällä kertaa vähän mitä ovat, koska meillä oli niin kova kiire päästä maistamaan tätä herkkua :P

Brownie-pohja:
 125 g voita tai margariinia
100 g taloussuklaata
2 dl sokeria
hyppysellinen suolaa
1 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja

1/4 dl maitoa kostutukseen

1. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Voitele vuoan alareuna voilla tai margariinilla.
2. Sulata voi kattilassa. Ota kattila liedeltä ja lisää suklaapalat voisulaan. Sekoita, kunnes seos on tasaista.
3. Lisää seokseen suola, sokeri ja vaniljasokeri.
4. Sekoita joukkoon kananmunat yksitellen.
5. Lisää vehnäjauhot. Sekoita tasaiseksi.
6. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa n. 15 minuuttia. Pohja saa jäädä mutakakkumaiseksi.
7. Kostuta pohja maidolla kun pohja on hieman jäähtynyt. 


Mustikkajuustokakkutäyte:
 200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl vispi- tai kuohukermaa
3 dl mustikoita
1 1/4 dl sokeria
1 1/2 tl vaniljasokeria
4 liivatelehteä

Kiille:
1dl mustikkamehua
1/4 dl sokeria
2 liivatelehteä 

1. Laita liivatteet (4kpl) kylmään veteen likoamaan. 
2. Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi.
3. Notkista tuorejuusto sähkövatkaimella ja lisää joukkoon sokerit sekä (sulatetut) mustikat.
4. Sulata liivatteet tilkkaan kiehuvaa vettä.
5. Kaada liivateneste juustoseoksen joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.
6. Lisää kermavaahto seokseen ja sekoite täyte varovasti tasaiseksi.
7. Kaada täyte vuokaan ja laita jääkaappiin hyytymään vähintään muutamaksi tunniksi ennen kiilteen valmistusta.
8. Liota liivatteet (2kpl) kylmässä vedessä ja sulata ne vesitilkkaan. Sekoita sokeri, mustikkamehu* ja sulateut liivatteet keskenään ja lisää varovasti jähmettyneen täytteen päälle.
9. Anna hyytyä jääkaapissa mieluiten yön oli. Koristele haluamallasi tavalla ja NAUTI!

*Itse käytin äitini omatekemää mustikkamehutiivistettä, mutta kiilteeseen sopii varmasti lähes mikä tahansa marjamehu tai esimerkiksi sulatetuista mustikoista tuleva mehu. Mitä tiivistetympää mehua käyttää, sitä tummempi väri kiilteeseen tulee :)


xoxo Linda

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Caramel cheesecake pie


Etenkin tämän kesän alussa tuli etsittyä paljon uusia reseptejä, sillä olen kesätöissä bistrokahvilassa, jossa olen päässyt tänä kesänä toteuttamaan unelmaani eli leipomaan. Etsiessäni kuumeisesti kahvilaan sopivaa leivottavaa, tuli tämä caramel cheesecake -piirakan ohje silloin eteeni. Kahvilassa en päätynyt tätä leipomaan, mutta resepti on kummitellut mielessäni jatkuvasti. Ja koska 8-9h leipomista työpäivän aikana ei tietenkään riitä, niin päädyin eräänä vapaapäivänä vihdoin kokeilemaan reseptiä. Ja niinhän siinä kävi kuten arvelin - piiras katosi jääkaapista alta aikayksikön ;) Alkuperäinen ohje Wicked Sweet Kitchen -blogista.

Pohja:
170g Digestive/kaurakeksejä
80g voita

Juustokakkutäyte:
400g maustamatonta tuorejuustoa (huoneenlämpöistä)
1½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rkl sitruunamehua
ripaus suolaa
2 kananmunaa
1 rkl maissitärkkelystä

Kinuski:
1 dl fariinisokeria
1 2/3 dl kuohukermaa




1. Lämmitä uuni 160 C. Voitele n .24cm vuoka (irtopohja- tai tavallinen piirakkavuoka). Murskaa keksit ja sulata voi, sekoita keskenään ja painele vuoan pohjalle ja reunoille. Paista pohjaa uunissa n. 12 minuuttia kunnes se on saanut hieman väriä. Ota uunista ja anna jäähtyä.
2. Vatkaa tuorejuusto notkeaksi, n. 30 sek. sähkövatkaimella. Lisää sokeri ja vatkaa kuohkeaksi ja tasaiseksi, 2-3 min sähkövatkaimella. Lisää myös vaniljasokeri, sitruunamehu ja suola, sekoita tasaiseksi.
3. Lisää kananmunat yksitellen ja sekoita jokaisen jälkeen, lisää lopuksi maissitärkkelys ja sekoita nopeasti. Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle. Paista 30-40 minuuttia uunin keskitasolla, kunnes pinta ei enää kiillä ja täyte on "pysähtynyt". Anna jäähtyä.
4. Tee kinuskikerros. Keitä kermaa ja fariinisokeria kattilassa hiljalleen välillä sekoittaen. Keittoaika saattaa vaihdella kymmenen ja kolmenkymmenen minuutin välillä. Kokeile ensin laittaa pisara kinuskia jäähtyneen kakun päälle, jos pisara pitää muotonsa kinuski on valmista. Ota kattila liedeltä ja anna kinuskin jäähtyä noin minuutti. Kaada sitten juustokakun päälle. Tasoita pinta tarvittaessa.
5. Laita kakku jääkaappiin yön yli. Koristele haluamallasi tavalla (itse käytin koristeluun Daim-karkkimurskaa).


xoxo Linda

torstai 4. elokuuta 2016

Mausteinen punaviinimarjakakku tuorejuustopäällisellä


Täällä meillä punaviinimarjapensaat notkuu mehevistä marjoista, joten kun näin tämän Hembakat-lehden kaupan lehtihyllyssä niin en kauaa miettinyt, että lähteekö se mukaan vai ei. Ensimmäisenä kokeiluun pääsi kansikuvan kakku, joka on näyttävän näköinen mutta kuitenkin yksinkertainen tehdä. Maku oli verrattavissa porkkanakakkuun, mutta kirpeät marjat toivat siihen superkivan lisän. Leivoin tämän kakun kavereille, jotka oli mun luona Ahvenanmaalla kyläilemässä, ja kaikki kyllä tykkäsi kovasti. Kovin kauaa ei kakku jääkaapissa säilynyt ;)


n. 12 palaa
Mausteinen punaviinimarjakakku tuorejuustopäällisellä
Tarvitset
 
Pohjaan:
100 g voita
1 1/2 dl maitoa
3 kananmunaa
3 dl sokeria
4 1/2 dl vehnäjauhoja
1 rkl leivinjauhetta
1 rkl vanilliinisokeria
2 dl punaisia tai mustia viinimarjoja
1 rkl kanelia
1 rkl kardemummaa
1 rkl sokeria

Päälliseen:
2 dl vispikermaa
200 g tuorejuustoa (esim maustamatonta Philadelphiaa)
1 1/2 dl tomusokeria
1 rkl vanilliinisokeria

Koristeluun:
viinimarjoja maun mukaan 


1. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Sulata voi kattilassa. Lisää kattilaan maito ja anna seoksen jäähtyä.
2. Vispaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet keskenään (vehnäjauhot, leivinjauhe, kaneli, kardemumma & vanilliinisokeri). Sekoita kuivat aineet ja rasvaseos munasokerivaahtoon. 
3. Voitele ja korppujauhota n. 21-24cm kokoinen irtopohjavuoka. Kaada taikina irtopohjavuokaan. Ripottele päälle viinimarjat ja ruokalusikallinen sokeria.
4. Paista kakkua uunin alatasossa 50-60 min. Kokeile kakun kypsyys hammastikulla kakun keskeltä (tikkuun ei jää taikinaa kun kakku on valmis). Anna jäähtyä hieman ja kumoa kakku ylösalaisin sokeroidulle leivinpaperille. 
5. Tee päällinen vatkaamalla vispikerma vaahdoksi. Notkista toisessa kulhossa tuorejuusto tomusokerin ja vanilliinisokerin kanssa. Yhdistä vispattu kerma ja tuorejuustoseos varovasti toisiinsa. Levitä seos kakun päälle ja koristele viinimarjoilla.



xoxo Linda

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Tuplasuklaakeksit

Tiedättekö ne päivät kun voisi syödä ihan koko päivän ja ihan kaikkea? Jos vastaus on kieltävä niin valehtelet! Täällä maalla ei olekaan ihan helppoa kun se mässytysolo iskee, koska lähimpään kauppaan on melkein 13 kilometria matkaa... No tänään mulla oli vapaapäivä, mikä tarkoitti sitä että lähdin kylille kauppareissulle ja ostin ainekset suklaakekseihin. Nämä suklaakeksit on niin suklaisia, että ne tepsii melko tehokkaasti mässytysoloon! Todella hyvä resepti, suosittelen!


Tuplasuklaakeksit  
25 kpl isoja keksejä

200 g voita
2 1/2 dl sokeria
1 muna
5 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
100 g tummaa suklaata
100 g valkosuklaata 

Kekseissä ei voi mun mielestä olla liikaa suklaata! Niinpä näissä kekseissä on myös parikymmentä grammaa tummaa suklaata, jota jäi yli sulatettavaksi tarkoitetusta suklaalevystä.


Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna hyvin vatkaten. Sulata tumma suklaa ja lisää seokseen. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kuivat aineet seokseen muutamassa erässä. Pilko valkosuklaa ja sekoita taikinaan viimeiseksi. Paista 180 asteissa uunissa n. 10-12 minuuttia. Keksit ovat valmiita kun niiden pinta alkaa halkeilla. Vinkki! Entisenä Subway-keksien paistajana opin, että kun keksipellin ottaa uunista niin sen pohjaa kannattaa paukauttaa muutaman kerran. Näin keksit levähtävät vielä ihanasti :)


xoxo Linda

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Raparperi-mansikkapiirakka

Terkut Ahvenanmaalta! Täällä sitä painetaan duunia kolmas kesä putkeen. Työ on suht rankkaa ja tunteja riittää, mutta vapaa-aika on täällä se kaiken suola. Eilen vietin ensimmäistä vapaapäivää ja päädyin sen kunniaksi leipomaan. Päätin käyttää hyödyksi oman pihamaan satoa, joten tein elämäni ensimmäisen raparperipiirakan. Meillä on kahdeksankymppinen vuokraemäntä Eva, joka pitää ihan älyttömän hyvää huolta tämän pihapiirin puutarhasta, ja hän on aina kovin mielissään jos marjat ym pääsee meidän kesäasukkien hyötykäyttöön. Tokihan tästä piirakasta liikeni pala myös Evalle :)


Pohja:
150 g voita tai margariinia
1 muna
1 dl sokeria
2 dl kaurahiutaleita
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Täyte:
3 raparperinvartta
2-3 dl mansikoita
1 muna
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 prk kermaviiliä


Laita huoneenlämpöinen rasva kulhoon, sekoita siihen kananmuna. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää rasvan ja munan joukkoon. Sekoita tasaiseksi ja painele voidellun piirakkavuoan pohjalle. Pilko raparperi noin 1/2 cm paksuisiksi viipaleiksi ja levitä tasaisesti pohjan päälle. Viipaloi mansikat ja levitä raparperin päälle. Sekoita keskenään kermaviili, muna ja molemmat sokerit keskenään ja kaada piirakan päälle. Ripottele pinnalle hieman sokeria. Paista 190 asteisessa uunissa noin 25-30 minuuttia. Tarjoa vaniljajäätelön tai vaahtoutuvan vaniljakastikkeen kanssa.


xoxo Linda

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Toffifee-kuppikakut


Multa löytyi kotoa pyörimästä laatikollinen Toffifee-karkkeja, joten lähestyvän synttäripäivän kunniaksi päätin käyttää karkit hyväksi leivonnassa. Olin alkuun vähän huolissani, koska näiden kuppikakkujen taikina ei maistunut kovin hyvältä, mutta aaaahhh kuinka hyviä näistä lopulta tuli!! Mehevä koostumus, Toffifee-sydän ja kinuskinen kuorrute, what's not to like?

Ohjeesta tulee n. 12 kpl kuppikakkuja.

Pohja:
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/4 dl kaakaojauhoja
1 tl ruokasoodaa
2 1/2 dl sokeria
2 kananmunaa 
100 g kermaviiliä
1 dl kermaa
3/4 dl maitoa
1 dl öljyä
 
Kuorrutus:
200 g vaniljatuorejuustoa
 n. 100 g margariinia tai voita
n. 5 dl tomusokeria
2 rkl kinuskikastiketta

Kinuskikastike:
1 dl sokeria
1 dl kermaa
nokare voita

Lisäksi vähintään 12kpl Toffifee-karkkeja.
 
Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon kananmunat, kermaviili, kerma, maito sekä öljy. Sekoita kaikki keskenään tasaiseksi. Jaa taikina muffinssivuokiin (huom paistamisessa kannattaa käyttää muffinssipeltiä!). Paina jokaisen muffinsivuoan pohjalle Toffifee-karkki. Paista 175 asteessa noin 20 minuuttia tai kunnes muffinssit ovat kypsiä. 
 
Valmista kinuskikastike kuorrutusta varten. Kuumenna sokeri paksupohjaisessa kattilassa koko ajan sekoittaen, kunnes sokeri sulaa ja ruskistuu. Anna kiehua tasaisesti kuplien n. 5 minuuttia. Vatkaa voi joukkoon. Anna jäähtyä. 
 
Valmista kuorrutus vatkaamalla huoneenlämpöinen voi tai margariini tuorejuuston kanssa. Lisää n. 2 ruokalusikallista kinuskikastiketta ja tomusokeri. Testaa kuorrutteen jämäkkyys kokeilemalla pursotusta ja lisää siihen tarvittaessa tomusokeria.
 
Koristele kakkuset pursottamalla niihin tuorejuustokuorrute. Sirottele kuppikakkujen päälle vielä Toffifee-murusia ja kinuskikastiketta. Enjoy!
 
 
xoxo Linda

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Päärynä-Daim-piiras


Tekeekö mieli leipoa jotain muuta kuin ainaista omena- tai mustikkapiirakkaa? Niin minunkin teki, joten päätin kokeilla tätä hieman tavallisesta poikkeavaa Daim-suklaalla ja vaniljakreemillä höystettyä päärynäpiirakkaa. Kokeilu oli oikein onnistunut, sillä piirakka upposi ystävieni masuihin paremmin kuin hyvin! Tätä tulen tekemään vielä monesti! Ohjeen löysin Hellapoliisin Herkkuleivonnaiset-kirjasta.


Pohja:
150g voita tai margariinia
1dl sokeria
1 muna
2dl vehnäjauhoja
1dl kaurahiutaleita
1tl leivinjauhetta
1/2 tl kanelia

Täyte:
1 pieni purkki säilykepäärynöitä
2 pss (n 2dl) vaniljakastikejauhetta tai vaniljakreemijauhetta
2dl päärynäpurkin lientä tai päärynämehua
2dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 iso Daim-suklaapatukka (56g)

Pinnalle:
puolikas Daim-suklaapatukka rouhittuna


1. Vatkaa rasva ja sokeri kuohkeaksi. 
2. Lisää muna hyvin vatkaten.
3. Sekoita joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet.
4. Painele taikina halkaisijaltaan noin 24 cm piirasvuoan pohjalle ja reunoille.
5. Esipaista 200 asteessa noin kymmenen minuuttia.
6. Levitä pinnalle valutetut päärynät puolikkaina tai paloiteltuina.
7. Sekoita vaniljakastikkeen joukkoon päärynämehu, vaniljakastikejauhe ja rouhittu Daim. Kaada seos piiraspohjan päälle.
8. Jatka kypsentämistä 175-200 asteessa noin puoli tuntia.

Piiraan täyte on tuoreena valuvaa, joten jos vain maltat, niin tarjoa piiras jääkaappikylmänä seuraavana päivänä.


xoxo Linda

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Kissakahvila Purnauskis


Tampereella on ihan älyttömästi kivoja kahviloita, joten ajattelin leivontareseptien lisäksi jakaa täällä blogissa myös mielenkiintoisia kahvilavinkkejä. Tällä kertaa juttua Tampereen Tammelassa sijaitsevasta Kissakahvila Purnauskiksesta, jossa kävin vihdoista viimein pari viikkoa sitten. Kahvila on ollut Tampereen Tammelassa nyt noin 1,5 vuotta, ja on ehtinyt saamaan aikamoisen suosion sinä aikana. Kahvilaan kannattaa tehdä pöytävaraus etenkin kiireisinä aikoina, kuten viikonloppuisin ja loma-aikoina. Itse varasin pöydän sähköpostitse, mikä oli todella hyvä idea, koska paikan päällä kävi useampi seurue, jotka jouduttiin käännyttämään ovella. Kahvilaan on pääsymaksu, joka on 5 euroa per rapsuttelija. Maksu on mielestäni suht korkea, mutta toisaalta kahvilan hinnasto on muutoin melko huokea.

Mun lempparikisu :) nukkui koko ajan viereisellä tuolilla.

Syötävät ja juotavat tilattiin a la carte -tyylisesti tarjoilijalta. Itse otin päivän kakkua, mikä oli lime-valkosuklaajuustokakkua. Ystäväni puolestaan otti kakkulautasen, joka sisälsi tiikerikakkua, mansikkajuustokakkua ja suklaakakkua. Oltiin molemmat samaa mieltä siitä, että kahvilan parasta antia oli nimenomaan kissat – ei niinkään tarjottavat. Henkilökunta oli oikein ystävällistä, mistä tietenkin plussaa! Oli ihana huomata miten kissat ovat kahvilassa etusijalla. Jos kissa nukkuu tuolilla niin sitä ei siitä hätyytetä pois asiakkaiden tieltä. Myöskin jos jokin kissa vaikuttaa väsyneeltä, niin kisun viereen laitetaan lappunen, jossa pyydetään kissalle nukkumisrauhaa. Kissakahvilan mentaliteettiin kuuluukin, että kahvila on kissojen koti, ja asiakkaat ovat vieraina heidän valtakunnassaan.
Pöytävarauksen tehtyään, saa kissojen kanssa viettää kaksi tuntia niitä ihaillen ja rapsutellen.


Erinomainen paikka vierailla kun kissaikävä iskee!


Kissakahvila Purnauskis, Aaltosenkatu 31-33 33500 Tampere.
Purnauskiksen kotisivuille pääset tästä

xoxo Linda