tiistai 18. heinäkuuta 2017

Mansikkajuustokakku suklaareunuksella

Tein tämän kakun oikeastaan siksi, koska halusin kokeilla miten kuvissa näkyvän suklaareunuksen tekeminen onnistuu. Ja hyvinhän se onnistui! Ei ollenkaan niin vaikea, kuin miltä se ehkä saattaa näyttää. Ainoastaan reunuksen paikoilleen laittamisessa toinen käsipari tuli tarpeeseen. Kakun pohja on taas brownieta, koska se nyt vaan sattuu olemaan niin hyvää ja sopii yhteen monien eri täytteiden kanssa. Olen varmasti aiemminkin maininnut, että pohja on myös mainio gluteenittomana. Vaihda tällöin vain vehnäjauhot gluteenittomiin jauhoihin😊


Brownie-pohja:
 125 g voita tai margariinia
100 g taloussuklaata
2 dl sokeria
hyppysellinen suolaa
1 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja

1. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Voitele vuoan alareuna voilla tai margariinilla.
2. Sulata voi kattilassa. Ota kattila liedeltä ja lisää suklaapalat voisulaan. Sekoita, kunnes seos on tasaista.
3. Lisää seokseen suola, sokeri ja vaniljasokeri.
4. Sekoita joukkoon kananmunat yksitellen.
5. Lisää vehnäjauhot. Sekoita tasaiseksi.
6. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa n. 15 minuuttia. Pohja saa jäädä mutakakkumaiseksi.
7. Kostuta pohja maidolla kun pohja on hieman jäähtynyt.

Täyte:
200 g mansikoita (pakaste tai tuoreita)
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl kuohukermaa
sokeria maun mukaan
2 liivatelehteä
1. Laita liivatteet kylmään veteen likoomaan. Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi.
2. Notkista tuorejuusto kulhossa.
3. Pilko ja sulata mansikat jos käytät pakastemarjoja. Ota marjojen nestettä talteen n. 0,5 dl. Kiehauta neste mikrossa ja sekoita siihen puristetut liivatelehdet. Lisää liivate ohuena norona tuorejuuston joukkoon koko ajan sekoittaen.
3. Lisää tuorejuustoon kerma ja mansikat varovasti sekoittaen. Lisää sokeria oman makusi mukaan.
4. Kaada täyte irtopohjavuokaan jäähtyneen ja kostutetun brownie-pohjan päälle. Anna jähmettyä yön yli ennen kuin teet reunakoristeen. 

Suklaakoriste:
100 g suklaata 

1. Irroita kakku irtopohjavuoasta. Pese ja kuivaa kakun reunakalvo. Mittaa ja testaa kakkua vasten kuinka korkean suklaa-aidan haluat tehdä. Voit halutessasi leikata reunakalvoa kapeammaksi.
2. Teippaa pöytään kiinni pala leivinpaperia. Kiinnitä reunakalvo pienten teippipalojen avulla leivinpaperin päälle.
3. Sulata suklaa mikrossa. Täytä pursotus- tai pakastepussi suklaalla.


4. Leikkaa pussin kulmaan pieni reikä. Pursota esimerkiksi risuaitakuviota reunakalvon päälle. Huom! Suklaata kannattaa pursottaa ihan reippaasti reunakalvojen yli. Näin lopputuloksesta tulee siisti kun paksummat kohdat suklaasta jäävät leivinpaperiin. 
5. Anna suklaan jähmettyä (n. 30 min) ja aseta sitten reunakalvo varovasti kakkuun oikealle kohdalle, aloittaen reunakalvon keskiosasta. Jätä reunakalvo kakkuun ja jähmetä jääkaapissa. Irroita reunakalvo varovasti kun suklaa on kokonaan jähmettynyt. Nauti!!

-Linda

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Mehevä porkkanakakku

Uhosin Instagramin puolella löytäneeni vihdoin ja viimein luottoreseptin porkkanakakulle ja nyt jaan sen teidän kanssa. Ohje on gluteeniton ja gluteeniton jauhoseos saa mielestäni aikaan sen, että kakun koostumus on kostea, ehkä jopa hieman taikinamainen - eli juuri sellainen millainen porkkanakakun pitää mielestäni ollakin. Tämä koostumusasia jakaa tietenkin mielipiteitä, joten jos tykkäät kuivakakkumaisemmasta koostumuksesta, niin silloin tämä ohje ei ole ehkä sinun lempparisi. Mutta ei muuta kun kokeilemaan, sillä se selviää! Alkuperäinen ohje on ruotsalaisesta leivontakirjasta, jonka nimen päivitän tänne blogiin heti kun vain pääsen töihin ja saan taas kyseisen leivontakirjan käsiini.


Porkkanakakku
300 g porkkanaa
150 g voita
3 kananmunaa
3 dl sokeria
3 dl gluteenitonta jauhoseosta
0,5 rkl leivinjauhetta
0,5 rkl soodaa
0,5 rkl vaniljasokeria
0,5 rkl kanelia 

Kuorrute:
150 g voita
150 g maustamatonta tuorejuustoa
2,3 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1,5 tl sitruunan tai limen mehua

1. Kuori ja raasta porkkanat hienoksi. Purista tarvittaessa ylimääräinen neste pois.
2. Sulata voi ja anna jäähtyä.
3. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää voi.
4. Sekoita keskenään kuivat aineet. Lisää kuivat aineet taikinaan. Lisää viimeisenä joukkoon porkkanaraaste.
5. Voitele 25 cm irtopohjavuoka, paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin 40 minuuttia. Kokeile kypsyys tikulla.
6. Aloita kuorrutteen valmistus sulattamalla voi mikrossa. Notkista tuorejuusto sähkövatkaimella. Vatkaa joukkoon voisula. Vatkaa sitten sekaan myös tomusokeri, vaniljasokeri ja sitrusmehu.
7. Levitä kuorrute kakun päälle kun kakku on täysin jäähtynyt. Nauti!!

Muutamia huomioita! 1. Jos kakun ei tarvitse olla gluteeniton, voit hyvin käyttää gluteenittomien jauhojen tilalla vehnäjauhoja samalla suhteella. 2. Tuplaa koko satsi, jos haluat tehdä porkkanakakkua uunipellillisen verran!

- Linda

torstai 18. toukokuuta 2017

Bebe-leivokset

Makeat bebet on tooodella herkullisia ja söpön näköisiä, mutta kyllä niissä riittää näpertämistäkin! En halunnut, että leivoksia tulee aivan älytön määrä ja sen takia puolitin Kinuskikissan ohjeen ja mukautin sen itselleni sopivaksi. Minun bebeissä maistuu perinteistä poiketen myös vadelmamarmeladi!😊


Bebet (n. 15 kpl)

Pohja:
100 g voita tai margariinia
3/4 dl sokeria
1 kananmuna
2,5 dl vehnäjauhoja

Vaniljakreemitäyte:
1,5 rkl sokeria
2 tl perunajauhoja
1 dl kuohukermaa
1 kananmunan keltuainen 
80 g voita
1 tl vaniljasokeria 

+ vadelmahilloa tai vadelmamarmeladia

Kuorrute:
2 dl tomusokeria
n. 2 rkl vettä
punaista elintarvikeväriä 

1. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita vatkaimella joukkoon kananmuna ja lisää lopuksi jauhot erissä. Voitele leivosvuoat. Muotoile taikinasta tasainen pallo ja painele se vuoan pohjalle ja reunoille. Paista 175 asteessa n. 10 minuuttia, kunnes reunat ovat saaneet kevyesti väriä. Anna leivosten jäähtyä hetki ennen kuin irrotat ne vuoista.
2. Aloita kreemin valmistus. Sekoita kattilassa keskenään sokeri ja perunajauhot. Lisää kuohukerma ja keltuainen. Kuumenna vispilällä sekoitellen, nosta liedeltä heti kun kiisseli pulpahtaa. Anna jäähtyä ja nosta jääkaappiin, kunnes kiisseli on kylmää.


3. Vatkaa voi vaahdoksi. Lisää vaahtoon vaniljasokeri ja kiisseli. Vatkaa tasaiseksi.
4. Laita vadelmamarmeladia tai vadelmahilloa leivoksen pohjalle. Pieni määrä, n. puolikas teelusikallinen riittää. Laita sitten kukkurallinen teelusikallinen vaniljakreemiä taikinakupin pohjalle ja levitä tasaiseksi. Nosta leivokset jääkaappiin, kunnes kreemitäytteen pinta on jähmettynyt.
5. Sekoita tomusokeri ja vesi tasaiseksi seokseksi. Värjää kuorrute elintarvikevärillä vaaleanpunaiseksi. Levitä kuorrutetta lusikalla tasaiseksi kerrokseksi täytteen päälle. Ripottele pinnalle nonparelleja ennen kuin kuorrute kuivahtaa. Nauti!!


-Linda

maanantai 15. toukokuuta 2017

Unelmankevyt Britakakku

Kuuntelin oman äitini toiveita äitienpäiväkakusta, ja tulin siihen tulokseen, että Britakakku voisi olla sellainen, mikä täyttää äidin toiveet. Valinta taisi osua nappiin, sillä tämä oli sellainen kakku, jota kaikkien oli pakko santsata lisää ensimmäisen palan jälkeen ;) Resepti on kulkenut ystäväni suvussa, mutta sain luvan julkaista sen täällä blogissani. Britakakku on ihan täydellinen kesän juhliin ja helppo tehdäkin!


Britakakku

Pohja:
150 g voita tai margariinia
1 1/4 dl sokeria
3 kananmunan keltuaista 
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

Marenki:
3 kananmunan valkuaista
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria

Täyte:
2 dl kuohukermaa
2 dl Valion vaniljarahkaa
n. 2 rkl sokeria

 Marjoja tai hedelmiä koristeeksi ja kakun väliin


1. Vaahdota huoneenlämpöinen rasva ja sokeri keskenään. Vatkaa joukkoon keltuaiset. 
2. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään. Lisää jauhot vuorotellen maidon kanssa vaahdon joukkoon varovasti sekoittaen.
3. Voitele leivinpaperi ja levitä taikina nuolijan avulla uunipellille, leivinpaperin päälle.
4. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokerit koko ajan voimakkaasti sekoittaen. Levitä marenki tasaisesti taikinan päälle.
 5. Paista 175 asteessa noin 20 minuuttia, tai kunnes marenki on saanut kauniin vaaleanruskean värin. Jäähdytä hyvin.
6. Valmista täyte vaahdottamalla kuohukerma. Sekoita kermavaahdon joukkoon vaniljarahka sekä sokeri. Lisää sokeria maun mukaan.
7. Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kahtia. Aseta toinen paloista tarjoiluvadille. Levitä päälle puolet vaniljavaahdosta ja ripottele päälle marjoja. Laita päälle toinen puolisko kakusta. Levitä päälle loput vaniljavaahdosta ja koristele käyttäen runsaasti marjoja tai hedelmiä. Nauti!!


-Linda

perjantai 5. toukokuuta 2017

Mansikka-suklaakakku (gluteeniton)

Ensiksi täytyy sanoa, että mulla on todella huono omatunto kun olen päivittänyt blogia viime aikoina niin laiskasti! Puolustuksena sanottakoon, että jouduin elämään yhden viikon ilman läppäriäni ja muuten olen ollut todella kiireinen, kuten aina tähän aikaan vuodesta. Olen viettänyt omia synttäreitäni, vappua, lukenut tentteihin, kirjoittanut esseitä, pakannut elämäni laatikoihin jne jne. Koitan näiden kiireiden jälkeen petrata taas blogin kirjoittelun suhteen. Nyt jaan kanssanne suklaakakun reseptin, joka on kaiken lisäksi gluteeniton! Resepti on muokattu Fazerin maitosuklaakakun ohjeesta.


 Pohja:
 4,5 dl gluteenittomia jauhoja
4,5 dl sokeria
2 dl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1,5 tl soodaa
1 tl suolaa
2 dl maitoa
1 dl ruokaöljyä
2 dl vahvaa kahvia
2 kananmunaa
100 g tummaa suklaata 

Täyte/kuorrute:
2 dl kuohukermaa
300 g Fazerin Sininen -suklaata
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl tomusokeria

Lisäksi mansikoita n. 500 g

Koristeluun mansikoita ja suklaarouhetta. Suklaaganachen tein lämmittämällä mikrossa 1 dl kuohukermaa, jonka kaadoin murustellun tummasuklaan päälle (100g). Sekoitin, kunnes seos oli tasaista ja lisäsin siihen vielä sulatettua suklaata (sekä tummaa- että maitosuklaata) vähän kerrallaan, kunnes seos oli sopivan paksuista. Yhteensä suklaagancheen meni siis arviolta 150 g suklaata.


Tee näin:
1. Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla ja voitele vuoan reunat voilla. Lämmitä uuni 175 asteeseen. (Käytin itse n. ø 20 cm vuokaa, mutta voit helposti käyttää myös ø 24-26 cm kokoisia vuokia.)
2. Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Lisää joukkoon maito, öljy, kahvi sekä kananmunat. Sekoita tasaiseksi vispilällä. Lisää lopuksi murustettu suklaa.
3. Kaada taikina kakkuvuokaan ja paista uunissa n. 1 tunti. Kokeile tikulla kakkua keskeltä. Jos tikkuun jää taikinaa, on kakku vielä raaka.
4. Valmista täyte vatkaamalla kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Paloittele suklaa ja sulata se mikrossa tai vesihauteessa. Lisää tuorejuuston joukkoon suklaasula ja vatkaa tasaiseksi. Lisää lopuksi kermavaahto. 
5. Halkaise hyvin jäähtynyt kakkupohja kahteen tai kolmeen osaan. Voit halutessasi kostuttaa kakun reunoja maidolla (1 dl), johon on lisätty 0,5 tl vaniljasokeria. Viipaloi puolet mansikoista ohuiksi viipaleiksi. Levitä puolet suklaatäytteestä kakun väliin ja asettele päälle kerros mansikoita. Käytä loput täytteestä kakun kuorrutukseen. 
6. Koristele lopuilla mansikoilla, suklaarouheella ja suklaaganachella!

Vappuherkut!


-Linda

torstai 30. maaliskuuta 2017

Suussasulava suklaamousse

Tätä samaa suklaamoussea löytyy myös pääsiäisen moussekakusta, ja kyseinen mousse oli vaan niin järisyttävän hyvää, että päätin tehdä sitä tällaisessa helposti lusikoitavassa muodossa. Sen enempää esittelemättä, tässä tulee ohje!


Suklaamousse
7 pilttipurkkiannosta

100 g tummaa suklaata
100 g maitosuklaata
1 kananmuna
1 liivatelehti

2 dl +2 dl kuohukermaa


Tee näin:
1. Laita liivate kylmään veteen likoomaan.
2. Sulata suklaat mikrossa tai vesihauteessa.
3. Vatkaa 2 dl kuohukermaa löysäksi vaahdoksi.
4. Vatkaa sulan ja jäähtyneen suklaan joukkoon kananmuna. 
5. Keitä pieni tilkka vettä kiehuvaksi ja lisää siihen vedestä hyvin puristeltu liivatelehti. Sekoita liivate ohuena norona suklaaseoksen joukkoon.
6. Yhdistä kermavaahto ja suklaaseos nuolijalla keskenään ja kaada annoslaseihin. Anna jähmettyä jääkaapissa. Vatkaa 2 dl kuohukermaa vaahdoksi, makeuta se vaniljasokerilla ja pursota annoslaseihin ennen tarjoamista. Nauti!!


-Linda

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Suussasulava suklaa-vadelmamoussekakku

Raati antoi tälle kakulle täydet pisteet ja kakku katosikin parempiin suihin alta aikayksikön. Suklaamousse on superpehmeää ja vadelma puolestaan antaa kakulle vähän kirpeyttä. Niin ja hei tämä kakku on kaiken lisäksi täysin gluteeniton! Tein kakun 17 cm vuokaan, mutta voit hyvin tehdä sen suurempaan vuokaan (esim. 22-24 cm), mutta silloin kannattaa tuplata ainakin brownie-pohjan ainesosat. Täytteen voi myös tuplata, tai sitten tehdä näillä määrillä, jolloin kakusta tulee vain hieman littanampi.


Suklaa-vadelmamoussekakku

Gluteeniton brownie-pohja:
70 g voita
50 g tummaa suklaata
1 kananmuna
1 dl gluteenittomia jauhoja (esim. Semperin.)
1 dl sokeria
ripaus suolaa
1 tl vaniljasokeria
 muutama ruokalusikallinen maitoa kostutukseen

Suklaamousse:
2 dl vispikermaa
100 g maitosuklaata
100 g tummaa suklaata
1 kananmuna
1 liivatelehti

Vadelmamousse:
2 dl vispikermaa
200 g vadelmia
2 rkl sokeria
2 liivatelehteä


1. Sulata voi kattilassa. Ota kattila liedeltä ja lisää rouhittu tumma suklaa. Sekoita tasaiseksi ja lisää suola, sokeri ja vaniljasokeri. Sekoita joukkoon muna ja lopuksi jauhot. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan ja paista 175 asteessa noin 15 minuuttia.
2. Aloita suklaamoussen valmistus laittamalla liivatelehti kylmään veteen. Sulata maitosuklaa ja tummasuklaa. Vatkaa vispikerma löysäksi vaahdoksi. Vatkaa sulatetun suklaan joukkoon kananmuna. Kuumenna vesitilkka kiehuvaksi ja sekoita ylimääräisestä vedestä puristettu liivatelehti kuumaan veteen. Lisää liivate ohuena norona suklaaseokseen, rivakasti sekoittaen. Yhdistä suklaaseokseen varovasti kermavaahto. Kostuta brownie-pohja muutamalla ruokalusikallisella maitoa, jonka jälkeen voit kaataa moussen jäähtyneen brownie-pohjan päälle. Laita jääkaappiin hyytymään. Anna suklaamoussen hyytyä jääkaapissa vähintään n. 1,5h ennen kuin aloitat vadelmamoussen teon.
3. Aloita vadelmamoussen valmistus kuumentamalla vadelmia tilkassa kuumaa vettä (muistathan, että etenkin ulkomaisia vadelmia tulisi keittää vähintään 2 minuuttia). Siivilöi vadelmista siemenet pois. Lisää paseerattuun vadelmasoseeseen sokeri. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä n. 10-15 minuuttia. Vatkaa vispikerma jälleen löysäksi vaahdoksi. Sekoita liivatelehdet tilkkaan kiehuvaa vettä ja lisää liivate vadelmasoseen joukkoon rivakasti sekoittaen. Sekoita kermavaahto vadelmasoseen joukkoon varovasti käännellen. Kaada vadelmamousse vuokaan suklaamoussen päälle. Anna hyytyä jääkaapissa yön yli. 
Suklaaganache: Voit halutessasi tehdä kakun päälle suklaaganachen. Pilko 50 g tummaa suklaata ja 50 g maitosuklaata pieneksi rouheeksi. Laita suklaarouhe reilun kokoiseen kulhoon. Kuumenna 1 dl kuohukermaa niin, että se hieman kuplii. Kaada kuohukerma suklaarouheen päälle. Anna seoksen olla hetki paikallaan ja sekoita sen jälkeen tasaiseksi.

-Linda

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Pääsiäiskakun linnunpesäkoriste

Tässä tulee superhelppo ja näyttävä ohje koristeeseen, joka kruunaa kakun kuin kakun pääsiäisenä😛 Linnunpesäkoristeen tekoon tarvitset vain kahta eri ainesosaa: tummaa suklaata sekä vermicelli-nuudeleita (kulkevat myös nimellä lasinuudeli). Linnunpesän sisään voi laittaa esimerkiksi suklaamunia tai koristetipuja.


Tee näin:

1. Sulata 60 grammaa tummaa suklaata mikrossa tai vesihauteessa.
2. Pilko saksilla noin 20 grammaa nuudeleita pieniksi pätkiksi. Nuudelipätkät voivat olla täysin epäsymmetrisen kokoisia. Itse leikkasin niistä noin 2,5-6 cm pitkiä.
3. Sekoita sula suklaa ja nuudelit keskenään kulhossa. Katso, että nuudelit ovat joka puolelta suklaan peitossa.
4. Vuoraa puhdas kulho tuorekelmulla ja painele suklaiset nuudelit kulhon pohjalle ja hieman kulhon reunoille. Anna jähmettyä jääkaapissa muutaman tunnin ajan. Kun suklaa on täysin jähmettynyt, irrota se varovasti tuorekelmusta ja aseta kakun päälle.


 - Linda

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Dumle-keksit

Tässä tulee todella helppo ja todella herkullinen ohje Dumle-kekseihin. En luokittelisi Dumleja lempparikarkkieni joukkoon, mutta kyllä nämä keksit upposi minunkin napaan ihan ilolla. Keksien koostumus on ihana, sillä keskelle piilotettu Dumle-karkki tekee keksistä ihanan tahmaisen ja toffeisen. Tämänkin ohjeen olen napannut lempileivontalehdestäni eli Hembakatista. 


Dumle-keksit 
n. 22-24 kpl

0,5 dl sokeria
0,5 dl fariinisokeria
0,5 tl ruokasoodaa
ripaus suolaa
4 dl vehnäjauhoja
0,5 dl vaaleaa siirappia
1 kananmuna
100 g voita

pussillinen Dumle-karkkeja


1. Laita uuni lämpenemään 160 asteeseen. Sekoita kulhossa ensin sokeri, fariinisokeri, ruokasooda, vehnäjauhot ja suola. Lisää joukkoon siirappi, kananmuna ja pehmeä, huoneenlämpöinen voi. Nypi tasaiseksi taikinaksi.
2. Jaa taikina pieniksi paloiksi (n. 22-24 kpl) ja pyöritä palat palloiksi. Paina Dumle-karkki jokaiseen taikinapalloon ja peitä karkki taikinalla joka puolelta.


 3. Paista keksejä (n. 9 keksiä per pelti) uunin keskiosassa n. 15 minuuttia.
4. Anna jäähtyä ja nauti!

Vinkki! Ensimmäisistä kekseistä valui karkkia pois uunissa, joten suosittelenkin laittamaan raa'at taikinapallot jääkaappiin odottamaan omaa paistovuoroaan. Näin ainakin minun kekseissä pysyi Dumle-karkit paremmin sisällä😊


-Linda

tiistai 21. helmikuuta 2017

Baking 101 - tule hyvä kakku, älä tule paha kakku!

Moni varmasti tietää, että leivonnassa on lukuisia kohtia, jolloin yksi pieni virhe voi johtaa koko tekeleen roskiin heittämiseen. Olenkin listannut 12:n kohdan listan, jotka auttavat matkalla kohti onnistumisia. Lista on yhdistelmä asioita, joita olen oppinut vuosien varrella - niin itse testaamalla, kuin ammattilaisilta oppineena. Jos teiltä lukijoilta löytyy hyviä leivontavinkkejä, niin lisätkää niitä ihmeessä kommenttiboksiin!😊

1. Käytä puhtaita, kuivia välineitä. Pienikin vesitippa estää kerman vaahtoutumisen ja tekee suklaasta kokkareista.


 2. Ja täten metalli -tai teräsastiat ovatkin parhaita vatkauskulhoja, sillä niihin ei tartu rasva ym. samalla lailla kuin muovikulhoihin!

3. Käytä aina huoneenlämpöisiä tuotteita. Etenkin kananmunien kohdalla tämä on tärkeää, sillä huoneenlämpöinen kananmuna vaahtoutuu paremmin kuin jääkaappikylmä.

4. Kohtele vaahtoja varoen! Kun vatkaat kulhossa jotakin kuohkeaa vaahtoa, kuten marenkia tai sokeri-kananmunaseosta, älä kopauta sähkövatkaimen vatkaimia (tai mitään muutakaan) kulhoa vasten, sillä tällöin kopautat samalla vaahdosta juuri siihen vatkatun kuohkeuden.


5. Kun lisäät vaahtoon jotakin, oli se sitten rahkaa tai kuivia aineita, tulee aineet aina käännellä vaahdon sekaan samasta syystä kuin edellisessä kohdassa. Vatkaamalla vaahdon kuohkeus katoaa.

6. Leipominen on kemiaa, eikä siinä voi soveltaa yhtä rajattomasti kuin ruoanlaitossa. Tästä syystä reseptiä tulee seurata mahdollisimman tarkasti ja etenkin ainesosat tulee mitata tarkasti. Desilitra jauhoja tarkoittaa desilitraa jauhoja, ei kukkurallista mitallista.

7. Välttääksesi vehnäjauhopaakut taikinassa, suosittelen käyttämään sihtiä. En tiedä miten itse pärjäsin ennen tätä yksinkertaista vempainta!


8. Keksit tulisi ottaa pois uunista silloin, kun ne ovat vielä hitusen raakoja, sillä keksit jatkavat kypsymistään kuumalla pellillä. Kopauta peltiä muutaman kerran alapuolelta niin keksit leviävät ihanasti.

9. Jos taikina sisältää leivinjauhetta, tulisi se laittaa uuniin niin pian kuin mahdollista, sillä leivinjauheen kemiallinen reaktio alkaa heti kun se saa kaverikseen jotakin nestettä.

10. Lue koko resepti ennen aloittamista ja varmista, että sinulla on kaikki tarvittavat aineet. Tee muokkaukset omalla vastuulla ja kaksi kertaa harkiten.


11. Muffinsipelti estää muffinsien leviämisen, sillä vuoan avulla muffinsit kohoavat ylöspäin. Jos et omista muffinsipeltiä, suosittelen käyttämään kahta paperivuokaa päällekäin.

12. Sämpylöiden, pullien ja leivän kypsyyden näkee pohjasta. Jos leivän pohja on kauniin ruskea ja tuntuu ontolta kun sitä koputtaa, on leipä valmis.


+ extravinkki: Käytä pullanleivonnassa _aina_ voita. Ihan vaan jo siksi, että voi tuo niihin mahtavan maun, mutta myös siksi, että pullista tulee meheviä.

Hyviä leivontahetkiä!
- Linda

lauantai 11. helmikuuta 2017

Mansikkaiset vaahtokarkit


Tässä toinen vinkki ystävänpäivään, nimittäin itsetehdyt mansikkaiset vaahtokarkit. Netissä on useita vaahtokarkkiohjeita, jokainen hieman omanlaisensa, mutta sanoisin että tämä ohje on yksi helpoimmista ja yksinkertaisista. Ohje taitaa olla kummityttöni lasten leivontakirjasta (nimeä en valitettavasti tiedä), ja tämä ohje onkin yksi hänen lemppareitaan. Ei muuta kun testailemaan millaisia tulee kotitekoisista vaahtokarkeista! (Vastaus: mansikkaisia ja supermakeita😉)

Mansikkaiset vaahtokarkit

Liivateseos:
8 liivatelehteä
1 dl vettä
6 dl sokeria

Marenkiseos:
3 kananmunan valkuaista
3 rkl vaniljasokeria
1/2-1 rkl vaaleanpunaista elintarvikeväriä

Kuorrutus:
Mansikanmakuista tomusokeria

Tee näin:
1. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. 
2. Kuumenna kattilassa desilitra vettä kiehuvaksi. Ota pehmenneet liivatelehdet vedestä ja puristele niistä ylimääräinen vesi pois. Lisää liivatteet kuumaan veteen (mutta älä keitä vettä enää tässä vaiheessa!) ja sekoita kunnes liuos on tasaista.
3. Mittaa liivatekattilaan sokeri. Keitä seosta hiljalleen niin kauan että sokeri on kokonaan liuennut. Nosta seos jäähtymään.
4. Erottele kananmunista valkuaiset ja vatkaa ne vaahdoksi. Vatkaa valkuaisvaahtoon vaniljasokeri ja elintarvikeväri.
5. Vatkaa jäähtynyt liivatesokeriseos kuohkeaksi vaahdoksi sähkövatkaimella.
6. Yhdistä molemmat seokset vatkaamalla ne sekaisin.
7. Kaada seos leivinpaperilla vuoratun uunipellin (tai suorakaiteen muotoisen vuoan) päälle ja nosta pelti jääkaappiin tai pakastimeen hyytymään vähintään tunniksi.
8. Leikkaa hyytynyt levy neliön muotoisiksi paloiksi. Vinkki! Saksilla leikkaaminen sujuu 
helpommin kuin veitsellä.


9. Pyörittele palat mansikkatomusokerissa. Nauti! 
 
- Linda

Itsetehdyt Toffifee-karamellit


Tässä ihana ystävänpäivään sopiva resepti! Itse kääräisin toffifeet nättiin pakettiin ja vein ne ystäväporukalleni lahjaksi. Sanoisin, että kohtuullisen hyvin näytti heihin uppoavan 😊 Huomenna jatketaan vielä samalla teemalla kun julkaisen herkullisten itsetehtyjen vaahtokarkkien ohjeen. Stay tuned! Karamellien alkuperäinen ohje löytyy muuten täältä.


Toffifee-karamellit
(n. 30 kappaletta)
 
Tarvitset:
 1 dl kuohukermaa
1 dl sokeria
1 dl vaaleaa siirappia
1 tl vaniljasokeria

30 kpl hasselpähkinöitä

n. 150 g nougat-suklaata (esim. Maraboun Dubbel Nougat -patukoita)

n. 50 g tummaa suklaata

Tee näin:
 1. Aloita paahtamalla hasselpähkinöitä paistinpannulla. Kääräise lämpimät pähkinät talouspaperin tai keittiöpyyhkeen sisään ja hiero kuori irti pähkinöistä.


2. Keitä kattilassa kerma, siirappi ja sokerit. Keitä seos pronssinruskeaksi ja 120 asteiseksi. Älä sekoita seosta keittämisen aikana. Jos sinulla ei ole lämpömittaria, voit testata vesilasitestin avulla onko kinuskiseos valmista. Tiputa tippa kinuskia lasiin, jossa on kylmää vettä. Jos kinuski liukenee veteen, se ei ole vielä valmista. Jos taas kinuskitippa pysyy kiinteänä "pallona" vedessä, on kinuski valmista. 
3. Aseta yksi hasselpähkinä jokaiseen karkkimuottiin. Lusikoi päälle kinuskia niin, että muotista täyttyy noin 80 %. Aseta hetkeksi kylmään.
4. Sulata nougat mikrossa tai kattilassa lämpöhauteessa. Tarkista, että kinuski on hieman jähmettynyt ja lusikoi nougata karkkimuotteihin. Aseta karkit jälleen kylmään.
5. Sulata tumma suklaa ja lusikoi sitä pieni nokare jokaisen karkin keskelle. Laita pariksi tunniksi kylmään jäähtymään. Nauti!


 Vinkki! Karkit kannattaa säilyttää jääkaapissa, mutta ne irtoavat paremmin vuoista, jos otat ne huoneenlämpöön puoli tuntia ennen tarjoilua.

- Linda

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Runebergin torttu -muffinsit

Sinä joka et normaalisti tykkää Runebergin tortuista, tsekkaa tämä resepti! Sunnuntaina vietetään taas Runebergin päivää ja tällä helpolla ohjeella saa tehtyä todella herkulliset Runebergin torttu -muffinsit. Itseäni tympii Runebergin tortuissa yleisesti niiden kuivuus (ja se, että sitä pelkkää kuivakakkuosiota on niin paljon, meh), sekä punssin/rommin maku. Näissä Runebergin tortuissa ei ole huolta kummastakaan. Tämä resepti onkin kiertänyt meidän kaveripiirissä yhdeltä toiselle, sillä kaikki ovat näihin torttuihin niin ihastuneet. Testaa sinäkin!🙌

Runebergin tortut
n. 15 kpl

200g margariinia tai voita
2 dl sokeria
2 munaa
2 dl mantelirouhetta
2 dl korppujauhoja
1,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

pinnalle: vadelmahilloa & tomusokerivesikuorrutusta

Tee näin:
Vatkaa pehmennyt margariini ja sokeri keskenään kuohkeaksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon kananmuna. Sekoita toisessa kulhossa mantelit, korppujauhot, vehnäjauhot ja leivinjauhe. Kääntele kuivat aineet rasva-sokeri-munavaahtoon. Annostele muffinsivuokiin. Paista 200-225 asteessa kauniin ruskeiksi (n.15 minuuttia). Laita hieman lämpimien leivosten päälle nokare vadelmahilloa. Odota, että leivokset ovat täysin jäähtyneitä ja pursota tomusokerivesikuorrutus leivosten päälle. Nauti!!



-Linda

perjantai 27. tammikuuta 2017

Kotitekoinen Snickers-jäätelö



 Okei, tässä tulee heittämällä paras resepti pitkään aikaan. Jokainen blogiini eksyvä lukija laittaa tämän sivun kirjanmerkkeihin änyytee NYT! Noin, siellä se odottaa tallessa oikeaa leivontahetkeä. 😉 Tein tämän jätskin viikonloppuvieraita varten ja kun mietin mitä vieraille leipoisin, pohdin enemmän sitä, mikä mahtaisi olla heidän mieleen, eikä niinkään minun. Snickers-jäätelön tekeminen vaikutti kiinnostavalta, ja nyt sitä olisi joku syömässäkin - itse kun en juurikaan pidä Snickersista taikka jäätelöstä. Mitään kovin kummia aineksiakaan tämä resepti ei vaatinut, joten ei muuta kun tuumasta toimeen ja keittiöassistentti vispaamaan! Kinuskikastike sai ensimmäisellä yrittämällä turhan tumman värin ja makukin oli hmpph.. hieman savuinen. Ei auttanut muu kuin heittää sörsselit roskiin ja aloittaa uuden erän keittäminen. Toisella kerralla kaikki menikin sitten nappiin ja kinuskista tuli ihan taivaallisen hyvää. On oleellista, että kinuskia ei keitä enää sen jälkeen kun se on kauniin pronssin värinen. Itse jäätelömassassa voi käyttää myös kondensoitua maitoa (jota pitää sitten keittää se kolmisen tuntia), mutta kondensoidun maidon sijaan suosittelen käyttämään makeutettua karamellisoitua maitotiivistettä, joka on periaatteessa samaa kamaa, mutta säästyt keittämiseltä. 

Tältä näyttää makeutettu maitotiiviste! Ja näitä purnukoita löytyy hyvin varustelluista ruokakaupoista, kuten esimerkiksi S-marketista.

 Ja niin, minähän kerroin etten ole jäätelön enkä Snickersien fani, mutta niin vaan rakastuin tähän tekeleeseen niin että se sai sukat pyörimään jaloissa! Myös jäätelön koostumus oli iloinen yllätys, sillä se oli hyvin jäätelömäinen, eli siis lähellä kaupan jäätelöä. Ja kaikki tämä ilman jäätelökonetta tai sen kummempia vippaskonsteja! Kunnia tästä reseptistä kuuluu ehdottomasti Suklaapossu-blogin kirjoittajalle. Kyseinen blogi kuuluu lemppareihini, joten suosittelen sitä muutenkin selaamaan! 😊


Snickers-jäätelö (n. 2 litraa)

Täyte:

6 dl kuohukermaa
1 prk makeutettua karamellisoitua maitotiivistettä 
80 g tummaa suklaata (rouhittuna)

Kinuskikastike suolapähkinöillä:

1,5 rkl vettä
1 dl sokeria
1 dl kuohukermaa
1 dl suolapähkinöitä 
puolikas maustemitta suolaa

Lisäksi:

20 g tummaa suklaata (rouhittuna) 
 


 Tee näin:

1. Aloita tekemällä kinuskikastike. Keitä kattilassa sokeri ja vesi välillä seosta hämmentäen. Kun seos on pronssinruskeaa (tähän menee noin 10 minuuttia), pienennä lieden lämpöä ja lisää seokseen kerma ohuena norona koko ajan sekoittaen. Nosta kattila liedeltä ja lisää suola. Lisää suolapähkinät kun kinuski on hieman jäähtynyt.
2. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa joukkoon makeutettu maitotiiviste. Massaan saa jäädä pieniä maitotiiviste "klönttejä". Pilko suklaa rouheeksi ja lisää n. 80 grammaa seokseen.
3. Voitele vuoan (tilavuus n. 2 litraa) reunat ja vuoraa pohja leivinpaperilla. Kaada puolet jäätelömassasta vuokaan. Lusikoi puolet kinuskista jäätelömassan päälle. Kaada loppu jäätelömassa vuokaan. Lisää loput kinuskista ja suklaarouheesta jäätelön päälle. Vedä veitsellä jäätelön pintaan kiehkuroita tehdäksesi marmorointikuvion. Laita pakastimeen pakastumaan mieluiten yön yli. Nauti!!!



-Linda